Suomeksi   In English   Espanol  

Ulospäin lähtevän mainonnan mittaus

Omalla verkkosivulla olevan muun yrityksen mainoksen seuranta perustuu samaan tunnistamistekniikkaan sisäänpäin tulevan mainonnan mittauksen kanssa. Mainoksesta seurataan montako ihmistä sitä on painanut. Tuloksien perusteella voidaan päätellä, minkälaiset tai minkä toimialan bannerit menestyvät omilla sivuilla.

Ulospäin menevää mainontaa varten tulee tehdä välisivu, jossa on Snoobi-skripti ja joka ohjaa kävijän eteenpäin varsinaiselle landing-sivulle. Välisivun voi tehdä itse, mutta Snoobiin on rakennettu ominaisuus, jolla näitä mittaukseen tarkoitettuja välisivuja voi luoda automaattisesti. Seuraavassa on ohjeet ulospäin menevän mainonnan mittauksen asetusten laittamisesta.


Kuva 1. Välisivun toimintaperiaate



Välisivun luominen

1. Kävijän eteenpäin ohjaavan välisivun voi tehdä kirjautumalla osoitteeseen www.snoobi.fi ja valitsemalla kohdan ”Uudelleenohjaus”. Mikäli tätä linkkiä ei näy asetuksissa, ota yhteys Snoobin myyntiin.

Uudelleenohjauksessa määritellään kullekin välisivulle oma Tunniste ja Kohdesivun osoite kuvan 2 kaltaisesti.

Kuva 2. Uudelleenohjaavien mittaussivujen luominen Snoobin asetuksissa

Tunniste -kohtaan valitaan nimi, jonka perusteella tunnistetaan seurattava banneri-mainos.
Kohdesivun osoite -kohtaan laitetaan kohdesivun URL-osoitte, jonne mainoksen halutaan johtavan.
Muutokset tallennetaan klikkaamalla ”Lisää”

Vanhan osoitteen korvaaminen välisivun osoitteella

2. Nyt välisivu on luotu. Näkymään ilmestyy sininen hyperlinkki, ”Linkki»”. Klikatkaa tätä linkkiä ja kopiokaa ponnahdusikkunasta Linkki-kohdan näyttämä URL-osoite. Sen tulee olla muotoa
http://redir.snoobi.com/redir.php?tili=yritysnimi_fi&id=banneri1
jossa yritysnimi_fi-kohtaan tulee automaattisesti Snoobi-tilinne nimi ja banneri1-kohtaan juuri valitsemanne tunniste.

3. Bannerin vanha osoite korvataan verkkosivun lähdekoodissa tällä uudella osoitteella.
Välisivu heittää kävijän välittömästi eteenpäin kohdeosoitteeseen.

Mainoksen näkyminen raportissa

4. Välisivun osoitteessa oleva uniikki tunniste %id=banneri1% kannattaa lisätä Snoobin asetuksiin ”Mainonnan seuranta”-kohtaan, jolloin raportin mainonta-osaan ilmestyy esimerkiksi rivi ”Esimerkkiyritys: uusi kamera” ja sitä klikanneiden kävijöiden määrät. Jos mainosta ei lisätä ”Mainonnan seuranta”-osioon, näkyy se raportissa yhtenä verkkosivun sivuista, eikä niinkään mainoksena.


Kuva 3. Välisivun osoitteessa olevan tunnisteen lisääminen mainonnan seuranta-kohtaan



Pikaesimerkki: Omilla sivuilla olevan X-yrityksen mainosbannerin seuraaminen

Sanokaamme, että omalla sivustolla on X-yrityksen mainosbanneri, joka löytyy fiktiiviseltä sivulta www.omatsivut.fi/mainokset/. Haluamme, että mainosta klikkaavat kävijät ohjataan sivulle www.x-yritys.fi.

A. Päätämme kutsua mainosta kuvaavasti nimellä X-yritysbanneri, joten menemme Snoobin asetuksiin kirjautumalla sisään Snoobin etusivulta www.snoobi.fi. Listasta valitaan Uudelleenohjaus.
Tunniste-riville lisätään X-yritysbanneri.
Kohdesivun osoite
-riville laitamme mainoksen kohdesivun (sivun, jolle mainos ohjaa), eli edellä mainitun www.x-yritys.fi
Tallenna painamalla Lisää.

B. Paina juuri ilmestynyttä Linkki»-kohtaa ja kopioi sen näyttämä URL-osoite (muotoa http://redir.snoobi.com/redir.php?tili=omatsivut_fi&id=X-yritysbanneri). Tarkoituksena on korvata tällä A-kohdasta löytyvä, alkuperäinen linkki.

C. Vanha kohdesivu www.x-yritys.fi korvataan siis lähdekoodissa
uudella osoitteella http://redir.snoobi.com/redir.php?tili=omatsivut_fi&id=X-yritysbanneri
Korvaus tehdään sivulle, jolla mainos on, eli www.omatsivut.fi/mainokset/

D. Jotta mainos tulisi raporttiin oikean otsikon alle, avaamme Snoobin asetuksista Mainonnan mittauksen.
Riville Mainonnan tunniste kohtaan kirjoitetaan %id=X-yritysbanneri%. Prosenttimerkit lisätään tunnisteen molemmin puolin tarkoittamaan, että tunniste saa olla missä kohdassa osoitetta tahansa.
Riville Mainonnan linkki kohtaan valitaan nimike, jolla mainoksen halutaan ilmestyvän raporttiin. Voimme esim. päättää kutsua mainosta nimellä X-yrityksen mainos 2007. Muutokset päivitetään.

Raporttiin alkaa ilmestyä X-yrityksen banneria klikanneita kävijöitä pian ensimmäisen kävijän klikattua mainosta.



 Oma banneri omilla sivuilla

Mikäli omalla verkkosivulla oleva mainos myös johtaa omalle verkkosivulle, ei uudelleenohjaavaa sivua välttämättä tarvita. Tällöin seuranta edellyttää, että Snoobi-skripti on sekä sivulla, jolla banneri on että sivulla, jolle banneri johtaa.

1. Lisää bannerin osoittamaan URL-osoitteeseen ?ad=mainoksen_nimi -lisätunnus. Muutos tehdään sen sivun lähdekoodiin missä banneri on.
Jos banneri vie osoitteeseen http://www.x-yritys.fi/tuotteet/
voi osoite tunnisteella näyttää seuraavalta: http://www.x-yritys.fi/tuotteet/?ad=etusivubanneri

Bannerille voidaan antaa mikä tahansa haluttu nimi.

Huomioi, että mikäli mainoksen osoittamassa URL-osoitteessa on jo yksi tai useampi kysymysmerkki, tulee mainoksen tunnisteen eteen & -merkki kysymysmerkin sijaan! Esimerkki:
oikein: http://www.yritysnimi.fi/index.php?language=suomi&ad=email
väärin: http://www.yritysnimi.fi/index.php?language=suomi?ad=email

2. Kokeile, että linkki toimii myös mainostunnisteen lisäämisen jälkeen! Tämä tarkistetaan avaamalla linkki tunnisteineen selaimessa. Jos sivu ei enää toimi, koeta lisätä tai poistaa tunnisteen edestä kauttaviiva, /?ad=xxx tai ?ad=xxx.
Kauttaviiva lisätään usein tunnisteen eteen silloin kun tunniste lisätään sivulle, jonka osoite päättyy kansioon. Esim. http://www.yritys.fi/kansio/?ad=xxx.
Kauttaviivaa ei lisätä tunnisteeseen silloin kun tunniste on sivulla, jonka osoite päättyy tiedostonimeen. Esim. http://www.yritys.fi/kansio/tiedosto.html?ad=xxx.

3. Kopioi antamasi lisätunnus Snoobin asetuksiin, kohtaan "Mainonnan seuranta".
Mainonnan tunniste-kohtaan tulee esimerkin mukaisesti: %ad=etusivubanneri% (lisää valitun lisätunnisteen eteen ja jälkeen prosenttimerkit)
Mainonnan nimi-kohtaan valitaan nimi, jolla mainoksen halutaan näkyvän raportissa. Tämä nimi ei näy asiakkaalle.

Paina Lisää.


Tekninen tuki: 010 773 7311 · helpdesk@snoobi.com · Asiakaspalvelu: 010 773 7310 · info@snoobi.com
© SnooBI Oy. Powered by ToimiSait.